sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Töitä, lumitöitä ja vähän treeniäkin

Yleisesti ottaen arkisin on helpompi toteuttaa treeniohjelmaa ja dieettiä. Vuoden ensimmäinen viikko kuitenkin oli melkoinen poikkeus. Täytyy toki myöntää, että tällaista viikkoakaan ei ole aiemmin vielä ollutkaan. Alkuviikko oli vielä normaalinkaltainen ja salillakin tuli käytyä. Keskiviikosta alkaen viimeistelimme uutta golfpistettä. Keskiviikkona töissä meni pyöreät 12 tuntia eikä treenille enää jäänyt aikaa. Ruokailu kuitenkin onnistui melko tavoitellusti, eli ruokaa tuli nautittua niukasti ja riittävän harvoin. Torstai olikin sitten aikalailla erikoinen. Töissä vierähti 22 tuntia, joka vaikuttaa vielä tänäänkin. Yksi työntäyteinen yö sekoitti unirytmin, enkä taida vieläkään olla palautunut kunnolla.
Perjantaina treenaaminen ei tullut kysymykseenkään. Lauantaina tarkoituksena oli hiihtää pitkä lenkki, mutta se vaihtuikin melkein neljän tunnin päiväuniin. Tänäänkin nukuin kahteentoista, mikä on noin neljä tuntia normaalia pidempään. Toivottavasti univaje on vihdoin taitettu ja tuleva viikko sujuu normaaliin tapaan.

Tänään loskanluomisen jälkeen innostuin taas lähtemään salille ja treeni maistui hyvältä. xtraineria, keskivartalolihastreenia ja reipas fillaripyrähdys ennen kotiinlähtöä teki hyvää.

Painonpudotus on saatu aluilleen. "Virallinen" lähtöpaino on 89,7 kg, eli matkaa maaliin on juuri alle 10 kiloa. Huomenna saan vähän treenivinkkejä j ajattelinkin keskittyä opettelemaan uusia keskivartaloharjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti